"...terve ja vahva yksilö pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee, olipa hänellä sitten paise polvessa tai sielussa."
- Rona Barret

Yksi suurimpia oivalluksiani itsestäni ja elämästä viimeisen vuoden aikana on ollut se, etten minä pystykään kaikkeen yksin. En selviä kaikesta itse. Ja vielä tärkeämpää, minun ei tarvitsekaan. 
Olen oppinut pyytämään apua, olen oppinut purkamaan sydäntäni, tunnustamaan että minullakin voi olla paha mieli. Olen opetellut sanomaan "auttaisitko", "kuuntelisitko", "olen surullinen".
Ennen yritin selvitä kaikesta itse. "Ei tarvitse auttaa, kyllä MINÄ pärjään. En halua rasittaa muita murheillani, heillähän on omatkin ongelmansa. Eivätkä he sitäpaitsi osaisi minua auttaa, eivät he voi ymmärtää tilannettani..."
En halunnut apua käytännön asioissakaan kuin silloin jos en todellakaan yksin selvinnyt.

Nyt olen oppinut että saan kysyä neuvoa ja saan purkaa murheitani ystävilleni, läheisilleni. En minä silloin osoita heikkouttani, vaan vahvuuteni. Ei minun tarvitse aina yrittää olla vahva. Se vanha minä oli paljon väsyneempi, paljon heikompi ja hauraampi. Koko elämän kantaminen yksin oli raskasta. Nyt olen saanut heikkouteni myöntämällä paljon lisää voimaa ja rohkeutta. Olen saanut huomata, että ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka todella välittävät minusta. Ja saadessani heiltä voimaa, on minulla itsellänikin enemmän annettavaa heille takaisin.

1886001.jpg