Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin hienosti. Päivä päivältä minä olen vahvistunut. Minulla on ollut todella hyvä olla itseni kanssa. Joka aamu herään iloisena uuteen päivään, tunnen itseni vahvaksi, rohkeaksi, kauniiksi, voittamattomaksi. Minä olen oppinut pitämään itsestäni. Minä tiedän selviäväni ja nautin elämästä, siitä mitä se tuo tullessaan. Minua on naurattanut ja laulattanut, välillä on pitänyt ihan lyödä käsiä yhteen hyvästä mielestä :)

Olen tajunnut sen, ettei minun tarvitse olla kenenkään kanssa siksi, että olisin jonkun kanssa. Minä pärjään yksin, ja tiedän halutessani löytäväni matkalle kaverin. Minun ei tarvitse olla toisen kanssa, etten olisi yksin. Nyt voin todella olla toisen kanssa siksi, että hänen kanssaan oleminen tuntuu hyvältä. Eikä minun tarvitse etsiä mitään, tie vie eteenpäin ja tuo huomisen tullessaan.

Tämän minä ehdin oppia ja sitten sinä olitkin jo taas siinä. Ja tänään minä hymyilen vielä eilistäkin leveämmin.


Kukaan ei voi palata menneeseen ja
tehdä uutta alkua,
mutta kuka tahansa
voi aloittaa tänään ja
tehdä uuden lopun.
- Maria Robinson –

1219943.jpg