Epäonnisen aamupäivän ja pitkän luentorupeaman jälkeen olin todella väsynyt.

Kotiin tultua lähdin pennun kanssa kävelylle. Ja vaikka alkumatkasta olin väsymyksestä kireänä, rentoutui mieleni vähitellen ja sulin hymyyn! Parin päivän aikana on satanut lunta enemmän kuin koko talvena tähän mennessä yhteensä. Varsinkin nyt illalla oli satanut paljon pehmeää, puhdasta ja ilmavaa lunta. Pentu oli lumesta innoissaan ja hyppeli hangessa. Työnsi päätään lumeen ja leikki. Minäkin istahdin välillä hankeen ja heittelin pikkuiselle lunta. Siellä me pyörimme valkoisina ja märkinä.

Pitäisi aina muistaa katsoa maailmaa lapsen (tai pennun silmin). Pitäisi osata iloita pienistä asioista ja ihmetellä. Pitäisi pyydystää lumihiutaleita kielelleen, pelastaa sateella tielle nousseet kastemadot takaisin ruohikolle. Pitäisi ottaa leppäkerttu kädelleen ja itkeä kuolleen linnun vuoksi. Pitäisi nauraa auringon kanssa ja tehdä talvella lumienkeleitä. Pitäisi muistaa nähdä maailmassa sen kauneus.

On kuin taivas tuoksuisi

ääriviivat pehmenisi

sataisi armo alas

suurina valkeina peittävinä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Helena Anhava