Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu, kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa.
(Muumipapan urotyöt)

 

Nii-in. Tänään taas oli oikein leppoisa päivä. Oli ihanan talvinen ilma, kirpeä pakkanen ja kirkas auringonpaiste. Kävin päivällä ystävän kanssa kävelyllä, juttu luisti ja hanki kimalteli. Ulkoilun jälkeen suuntasimme yhdessä toisen ystävän luo kahvittelemaan ja juttelemaan. Kiireetön iltapäivä tärkeiden ihmisten kanssa lämmitti sisältä. Kotimatkalla mieleen tuli voimakkaana ajatus siitä, kuinka ihanaa olisi tällainen kiireetön ja rauhallinen elämä.

 

Ammattikuntani lehdessä oli mielipidekirjoitus eläkkeelle jääneeltä ammatinharjoittajalta. Hän päivitteli kovasti nykyajan nuorten työmoraalia. Sisältö oli (ei sanatarkasti) seuraavanlainen: "Ennen vanhaan sentään työ oli itseisarvo ja työtä tehtiin niska limassa valittamatta. Nämä nykyajan urautuvat työntekijät kehtaavat jopa vaatia vapaa-aikaa! Ennen elämä oli työtä, mutta nykyään elämä tuntuu menevän työn edelle...". Toisaalla lehdessä oli (yhtä sukupolvea nuoremman) henkilön kirjoitus, jonka sisältö oli se, että ammattimme ja ammattikuntamme arvostus lähtee meistä itsestämme. Niin kauan kuin suostumme raatamaan kohtuuttomia työvuoroja ilman kohtuullista korvausta ja tyydymme siihen, että sairaslomia ei pidetä, kun sijaista ei itse löydä, ei asioihin tulekaan parannuksia.

 

Ei elämän pitäisi olla työtä, työn pitäisi olla osa elämää! Ehkä nämä nykyajan työntekijät haluavat myös nähdä lastensa kasvavan, haluavat olla perheensä kanssa ja myös nauttia elämästään. Voi olla, että olen ajatuksissani väärillä jäljillä ja parin vuoden kuluttua olen hulluna raatava orja joka ei osaa sanoa ei. Pidän todella työstäni ja se tuo minulle myös iloa. Silti minä toivon, että osaisin jatkossakin arvostaa omaa elämääni ja itseäni sen verran, etten suostuisi ottamaan itselleni taakkaa enempää kuin mitä jaksan kantaa. Kerran olen sen jo joutunut kantapään kautta oppimaan ja tällä hetkellä nautin elämästäni enemmän kuin vuosiin. En huolehdi liikaa huomisesta ja osaan tunnistaa itsessäni väsymyksen. Uskallan kieltäytyä tehtävistä ja osaan sanoa ei.

Toivottavasti näin olisi vielä huomennakin!

 

Kiitos tästä päivästä!