Ylioppilaslehdessä oli juttu patologista. Hän on tehnyt työtään jo yli kolmen vuosikymmenen ajan ja nähnyt sen aikana, miten suomalaisten kuolinsyyt ovat muuttuneet. Elintapojen muuttumisesta kertoo myös kuolinsyyt. Lihavuus on kuulema lisääntynyt rajusti, samoin alkoholin aiheuttamat kuolemat. Aika hurjaa oli mielestäni se, että vuoden 2003 alkoholiveron alennuksen jälkeen maksasairauksiin on kuoltu liki 50 prosenttia useammin kuin ennen sitä (Stakes). Varmaankaan nämä kaksi asiaa eivät ole täysin sitoutuneet toisiinsa ja asioihin vaikuttavat varmasti muutkin seikat. Hurjalta tuo kuitenkin kuulostaa.

Ammattiliittoni nelisivuisessa jäsentiedotteessa on usein (ellei aina) lähes puolen sivun juttu ammattikuntani jäsenten alkoholiongelmasta. Tai ei siinä sanota, että olisi alkoholiongelmaa, mutta kerrotaan ihan vain meille suunnatusta AA:n periaatteita noudattavasta itseapuryhmästä sekä muista "sisaraloilla" työskenteleville järjestettävistä alkoholiongelma-keskusteluryhmistä. Onko ongelma oikeasti todellinen? Pitääkö mielikuva ammattitaudista todellakin paikkansa? Olenko vaarassa?

Mistä sitä muuten tietää, onko itsellä alkoholiongelma? Onko olemassa joku kaavio, joka kertoo juomisen määrän mukaan ongelman vakavuuden. Onko ongelman kriteerinä se, pystyykö itse hallitsemaan juomistaan tai käyttäytymistään alkoholin vaikutuksen alaisena. Olenko suljettu pois ongelmaryhmästä, kun osaan lopettaa juomisen ennen kontrollin katoamista? Olisiko minulla ongelma, jos joisin pienen määrän alkoholia päivittäin, kuten esim. useissa maissa on tapana osana ruokakulttuuria? Vai määräytyykö se humalahakuisen juomisen tiheyden perusteella? Onko ongelma vasta sitten, kun sen itse kokee ongelmaksi, vai silloin, kun läheiset kärsivät siitä? Ja kuka päättää millainen läheisten kärsimys on kriteerinä? Toista voi ahdistaa, jos puoliso juo kerran vuodessa, toisella hälytyskellot soivat vasta sairaalan teho-osastolle puolisoa kuljetettaessa.