"Te olitte paratiisissa, mutta ette huomannut sitä. Niin käy valtaosalle tässä maailmassa; ihmiset etsivät kärsimystä kaikkein iloisimmista paikoista, koska he eivät mielestään ansaitse onnea."
       -Paulo Coelhon kirjasta Paholainen ja neiti Prym

Jokainen meistä ansaitsee olla onnellinen. Onko se jotain perussuomalaista ajattelutapaa, että elämän kuuluisi olla kärsimystä. Tunteet siitä etten minä saa olla iloinen, onnellinen ja elämääni tyytyväinen ovat kai jo äidinmaidosta imettyjä. Siihen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä. 
Onni on ansaittua! Jokainen on ansainnut sen omalla elämällään. Ei meidän tarvitse kärvistellä ja kärsiä, olla onnettomia ja alakuloisia. Hip hei ja hurraa, saan olla iloinen ihan tavallisestakin päivästä! Minä olen ansainnut ilon ja onnen ja voin hyvällä omallatunnolla ottaa sen vastaan kun se minulle annetaan.
Eikä iloa tarvitse vakan alle piilottaa, jokaisella on lupa kulkea hypellen ja laulellen, hypätä vesilätäkköön tai tehdä lumiukkoja, ja nauraa ääneen, jos siltä tuntuu.
Sinulla ja minulla.