Välillä, niin kuin tänään, sitä herää kummalliseen tyhjyyteen. Tuntuu kuin sisällä ei olisi mitään. Ei tunteita, ei ajatuksia, vain hiljaisuutta. Sitä tuntee antaneensa jo kaikkensa, takki on tyhjä ja kengät kuluneet. En tiedä mistä tunne johtuu, mistä se tulee ja mikä sen tarkoitus on.

Samalla sitä kuitenkin voi tuntea olevansa äärimilleen täytetty. Äärimmillään vihaa ja suruakin,  äärimmillään onnea ja läheisyyden lämpöä. Samalla, kun sielu huutaa tyhjyyttään, voi sydän olla pakahtumaisillaan tunteista.

Kuka minä olen? Mihin olen matkalla? Mitä huominen tuo, vai onko huomista edes?

Kosketa minua tänään. Ota syliisi ja anna minun olla hiljaa. Halaa minusta paha pois ja suutele hymy huulilleni. Vala minuun uskoa huomiseen, siihen että aurinko tulee esiin pilven takaa. Läsnäolollasi istuta minuun elämä.