Koulu alkaa olla lopuillaan. Kaksi edellistä viikkoa olen ollut valinnaisilla kursseilla, missä on ollut osa kurssikavereistani. Parin viikon päästä on viimeinen yhteinen viikko koko kurssin kanssa. Sen jälkeen näen heitä enää satunnaisesti tenteissä tms. Haikea mieli.

Kuusi vuotta olemme olleet tiiviisti yhdessä, iloinneet ja kärsineet . Tässä "koulumuotoisessa" opiskelussa ryhmähenki kasvaa vahvaksi ja kurssikaverinsa oppii tuntemaan hyvin. Vaikka olemmekin välillä olleet melkoinen kanalauma, jossa ne muutamat kukot ovat yrittäneet sinnitellä hengissä, emmekä ole mitään yhteisiä päätöksiä osanneet tehdä tappelematta, väittäisin meidän kurssin ilmapiirin olleen loistava. Hyvin pian huomasimme, ettei päätöksenteosta tule mitään ilman äänestyksiä, ja niin oli sekin ongelma ratkaistu. Kaveria ei ole koskaan jätetty vaan aina on yritetty auttaa apua tarvitsevia. Vaikken olekaan kovin tiiviisti kurssilaisteni kanssa ollut koulun ulkopuolella, on ryhmästä löytynyt kuitenkin hyviä ystäviä. Se tuki, mitä kurssikavereilta tämän raskaan koulutuksen aikana on saanut, on ollut korvaamatonta.

Enää muutama viikko, ja sitten me lähdemme kukin omille teillemme. Luomaan uraa ja elämää. Ikävä tulee. Onneksi yhteydenpito on nykyisin helppoa ja nopeaa, toivottavasti vain muistamme jatkossa kiireidenkin keskellä pitää yhteyttä ja huolehtia toisistamme tarvittaessa. Minä todella toivon että osaisimme jatkossakin vaalia muodostuneita siteitä.

Kiitokset kaikille cursus 58 opiskelijoille ihanista kuudesta vuodesta! Magnuksen sanoja myötäillen:

Silloin kun voimat on aivan lopussa, työnnetään vielä kovempaa!