Kuuntelen yleensä aamuisin koulumatkalla radiota. Viime aikoina olen kuunnellut radio Suomipoppia. Aseman aamushow "Aamulypsy" on pirteä, ja sitä kuunnellessa aamun kireä ja ärtynyt mieliala helpottaa. Koululle tullessa olenkin ollut yleensä yhtä hymyä!

Perjantai-aamulla juontajat puhuivat päähän soimaan jäävistä biiseistä. Ja heti seuraavaksi he soittivat Paula Koivuniemen "Aikuinen nainen" -kappaleen. ARGH! Minähän sitten tietenkin soitin sinne radioon naureskellen antaakseni asiakaspalautetta. Palaute oli pääpiirteissään tällainen:

E: antaisin asiakaspalautetta…<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Juontajat: No mitä?

E: Sellaista vain, että oliko tuo nyt sitten reilu temppu?

J: Mikä niistä?

E: Puhuitte ensin päässä soivista biiseistä ja heti perään soitatte Aikuisen naisen!! Arvatkaa mitä hoilailen tänään koko päivän?!

J: naurua.. Mut sehän on hyvä laulu, sitähän on kiva laulella. Kysymys kuuluukin, kuka sitä joutuu kuuntelemaan.

E: Nimenomaan! Kun mulla ei noita laulunlahjoja juuri ole…

J: naurua taas… No mitäs muuta?

E: Eipä tässä.. Kiitokset vaan kovasti ihanasta aamushowsta, alkaa aina päivä pirteästi teitä kuunnellessa!!

 

Mua nauratti kovasti puhelun jälkeen, ja ne vielä soitti sen aalloilla! Jotenkin tuli sen puhelun ja oman äänen kuulemisen jälkeen hassu olo. Tuli yhtäkkiä omituinen yhteenkuuluvuuden tunne muiden radionkuuntelijoiden kanssa. Aseman aamuohjelmassa on paljon kilpailuita ja monet kuulijat soittelevat sinne. Jotenkin silloin aamulla tuli sellainen olo, että kanssani samaa ohjelmaa kuuntelee paljon ihmisiä. Suurin osa on varmaan myös matkalla töihin tai kouluun, tai on jo töissä. Jotkut ehkä kotona kuuntelevat asemaa. Minulla ja lukuisilla täysin vierailla ihmisillä on jotain yhteistä. Vaikka saatamme olla pitkänkin matkan päässä toisistamme ja elää täysin erilaista elämää, kuulemme samat biisit ja samat juonnot aamuisin. Kenties nauramme samoissa kohdissa ja arvuuttelemme kilpailujen oikeita vastauksia. Joskus joku meistä tulee aalloille asti, ja muut kuulevat hänen äänensä. Jokaisen radioäänen takana on kokonainen elämä. Näitä ajatellessa ihan liikutuin. Jotenkin yhteenkuuluvuuden tunne ventovieraiden kanssa tuli lähelle ja kosketti. Olisikohan minussa kuitenkin ripaus humaanisuutta? Pidänköhän sittenkin ihmisistä?

Olen pitänyt itseäni jotenkin itsekkäänä ja muista piittaamattomana. Välillä ihan itsekin yllätyn omia ajatuksiani ja tuntemuksiani.

 

Päivä alkoi joka tapauksessa hyvissä tunnelmissa ja mieleni oli aurinkoinen koko päivän!