"Eräs saksalainen filosofi sanoi kerran: Jumalallakin on helvettinsä: Hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan. --
Jos Jumalallakin on helvettinsä eli Hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan, jokaisella ihmisellä on käsiensä ulottuvilla oma helvettinsä: rakkaus perhettään kohtaan."

- Paulo Coelho, kirjasta Paholainen ja neiti Prym

Tuon tekstin tarkoitus ei ollut (mielestäni) kirjassa sanoa, että rakkaus, tai rakastaminen sinänsä on helvetillistä. Vaan että huoli rakkaimmista, pelko heidän menettämisestään, ja pahimmillaan rakkaimpiensa menettäminen, on taakkana niillä, jotka uskaltavat rakastaa. Silti kirja antaa toivoa ja iloa elämisestä, ihmisyydestä ja onnesta.

Olen aivan hullaantunut Coelhon kirjoista. Ne eivät ole viihderomaaneja, kuten dekkarit (joista myös pidän), vaan ajatuksia herättäviä tarinoita ihmisyydestä, elämisestä, maailmasta, hyvästä ja pahasta. Suuretkin ajatukset on sisällytetty mielenkiintoisiin tarinoihin ihmisistä, jotka Coelho saa tuntumaan todellisilta, sellaisilta, joiden kanssa on mielenkiintoista taivaltaa tarinan halki.